torstai 11. lokakuuta 2012

Talonäyttely lähestyy...

Iiks, aika menee niin lujaa ettei perässä pysy.
Meillä  on jo ihana takka ja laatoitukset valmiina. Anskun kanssa tapetoitiin viime viikonloppuna wc:n seinä. Tuli mahtavan hieno ja saumat meni hienosti kohdilleen. Kyseessä non woven tapetti, jossa liima levitetään seinään. Ensimmäiseen vuotaan tuli laitettua liimaa ehkä vähemmän kuin muihin. Laitettiin saumakohtiin myös reilummin ja hiukan edellisen vuodan päälle. Voi olla ettei ihan tarpeeksi napakasti pyyhitty liimajäämiä pois ja saumojen kohdalla hiukan tummemmat alueet.
Lapsille huudettu netistä parvisängyt, joista ovat hyvin onnellisia. Kian sänky saa osittain valkoisen kuultovahan. Kassun sängyn vahausta vielä mietitään.
Tuulikaapin tapetti hankittu nettikaupasta. Valkkasin tapetin ensin RTV:n mallistosta ja sitten aloin googlata ja löysinkin saksalaisen kaupan valikoimista samaa puolella hinnalla.
Lamppu myös valmiiksi ostettuna tähän meidän bling-bling sisääntuloon.
Krisse kävi hakemassa Kodin ykkösestä 80cm halk. Jasmina plafondin olohuoneeseen, jonka kuulemma pitäisi hyvin riittää yleisvaloksi ja jo testattuja jatkettavia putkivalaisimia ei tarvitakkaan.
Vaihtuu suunnitelmat näköjään matkan varrella.
Lokki valaisin harkinnassa ruokapöydän päälle. Ensin ajattelin että ei tod. kun se on niin monella, mutta työkaverin kommentti pisti uudelleen harkitsemaan. "Vaikea on ostaa sellaista mitä jo jollain toisella ei olisi", Niinpä!
No, ruokapöytä ja penkit tulee olemaan ainakin täysin uniikit ja Jalolan puusta, muaaahhh!
Olohuoneen hankintoja olisivat tällä hetkellä Ikean valkoinen ja nahkainen kulmasohva sekä Kivik divaani punaisena :)
Makuuhuoneen ja toisen wc:n tapetit odottaa vielä ideaa tai oikeastaan aikaa milloin ehtisi niitä käydä valitsemassa. Hiukan jo hajua mikä värimaailma olisi...

Meidän alueen taloedustaja soitteli ja ilmoitti talonäyttely ajan. 29.11.!!!
Taloedustaja jonka kanssa kaupat tehtiin oli delegoinut homman hänelle, koska edustaa eri aluetta.
Ja sitten tuli tieto, että työmaapäälikkökin vaihtuu kesken kaiken joidenkin uusien aluejakojen vuoksi, hmmm.

Aivan ihana takka siis leivinuunilla on jo valmiina ollut jonkin aikaa ja koepoltettukkin jo. Ei voinut muuta kun tuijottaa pienistä puista syntynyttä isoa liekkiä.
Muurari oli kiva virolainen mies, joka ei osannut kovin hyvin suomea. Alkoi Krisselle puhua englantia.
Minä taas sanoin, että voit puhua mulle viroa, että ymmärrän kyllä. Niinpä sainkin valmiin takan esittelyn osittain viroksi. Ei englantia yhtään.
Laattamieskin virolainen. Soitti meille kun oli aloittamassa ph:n lattian laatoitusta. Oli tarkoitus että tätä lattialaattaa laitetaan alinkierros seinälle. Hänen mielestä siitä tulisi huonon näköinen kun kahta eri sauma-ainetta jne. Ei ole kuulemma sellaista koskaan nähnyt/tehnyt. No sovittiin että sitä valkoista seinälaattaa sitten alas asti. Hieno tuli niinkin.
Sitten tämä oma projekti autokatos/varasto. Huomenna lattialämmityksen asennus Lämpöykkösen toimesta. Ensi ma (jolloin meilläkin syysloma) puhallusvilla, ti lattiavalu + master top päällyste. Samalla pylväiden juureen valetaan betonituet koko matkalle kolmen tolpan väliin.
Tiistaina kuulemma alkaa valu klo 7.00 ja lapion varressa pitäis olla kun betoni tulee hihnalla.
Myös akv:n rännit ja syöksyt asennetaan samalla viikolla. Sattuikin olemaan tuttu rännimies okt:n kattoturvatuotteita asentamassa ;)
Sitten alkaa sisäseinien ja katon levyttäminen.
Talostahan jäi n.13kpl kipsilevyä ja kaikki tarpeeseen. Myös 5cm villat jotka jäi yli, on jo seinissä.
Heppatallin kuviin tehtiin pari muutosta jotta vältytään isoilta palkeilta. Eli heinävaraston isot ovet siirrettiin pois pitkältä seinältä rakennuksen päätyyn ja entiselle paikalle tuli ikkunat.
Heinä on kylvetty maahan elokuun lopulla ja itäminen alkanut vauhdilla, vihertää jo.
Laitettiin erikseen laidunalue ja paalattava alue. Pieni alue jäi kauralle, jonka kylvö sitten keväällä.
Vettä on tullut runsaasti koko syksyn ja pientä järvimuodostelmaa pellolla havaittavissa. Onneksi on salaojat.

Pikku heppa kirjavaisemme (joka on jo ihan oikeasti Krissen nimissä) lähti esikouluun reippaasti uudet kengät kavioissa. On se vaan niin kultainen otus. Ekaa kertaa elämässään jalkoihin kuljetussuojatkin. Vähän nosteli korkeammalle jalkoja mutta traileriin vaan käveli perässä. Perillä Nurmijärven Nukarissa oli raukka aivan litimärkä hiestä. Jännitti siis kyytiä niin paljon. Sinne jäi oppimaan ratsu-uran alkeita ammattilaisen hoteisiin kuukaudeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti